lauantai 29. lokakuuta 2011

Izumi Tabatan metodilla läskit pois 8 minuutin viikottaisella harjoittelulla!

Kuten blogin aikaisemmista kirjoituksista tulee jo esille terveellinen ruokavalio on tärkein asia näyttäviä vatsalihaksia tavoiteltaessa.. Hyvän ruokavalion parissa on myös pysyttävä koska tavoitteenasi on pitää hyvät vatsalihakset näkyvissä kun olet päässyt haluamiisi tuloksiin.

Ruokavaliosta muistutuksena säännölliset ateriat, jotka ovat pienehköjä ja korkea kaloriset hiilihydraatit lähinnä aamuisin.. Ei liikaa kaloreita ja ei kaloreiden juomista.. Muutamia litroja vettä päivässä.

Kun ruokavalio on kunnossa, joka on ensimmäinen ja tärkein asia voidaan keskittyä itse vatsalihaksien harjoitteluun.. Rasvan karsiminen kehosta ei onnistu pelkästään tietyltä alueelta..

Valitettavasti rasva kerääntyy helpoiten vatsalihaksien ympärille ja takamukseen.

Vatsalihaksien treenaaminen ei tarkoita suinkaan sitä, että pitäisi pelkästään harjoitella vatsalihaksia.. Tärkeää on säännölliset kävelyt 45 minuuttia kerralla.. Tai juoksut etenkin Izumi Tabatan menetelmän juoksut.

Izumi Tabatan kehittämä metodi vie ainoastaan 4 minuuttia kerralla ja harjoitus toistetaan kaksi kertaa viikossa siten, että lepoa on vähintään kaksi täyttä päivää.. Hyvä vaihtoehto on maanantai ja torstai.

Miten Izumi Tabatan metodi toimii?

Kevyt muutaman minuutin lämmittely, jota ei lasketa itse treeniaikaan.. Tämän jälkeen tehdään maksimaalinen suoritus esimerkiksi juosten spurtti, joka kestää 20 sekunttia.. Sitten 10 sekuntin lepo, jonka jälkeen juostaan taas täysillä 20 sekunttia.. Kyseisiä toistoja 8 kertaa yhteensä ja treenisi on valmis.

"Täysillä 20 sekunttia ja 10 sekuntin lepo.. Toista 7 kertaa." Izumi Tabatan menetelmä on näin yksinkertainen.

4 minuutin treenimenetelmästä saamme kiittää japanilaista urheiluasiantuntijaa Izumi Tabataa, jonka kehittämä menetelmä perustuu 1996 tehtyyn tutkimukseen, jossa käytettiin 20 sekuntin täysillä painamista, jonka jälkeen levättiin 10 sekunnin ajan.. Tätä aktiviteettia jatkettiin 8 toiston ajan, josta saadaan yhteen 4 minuutin harjoitus.

Jos olet aloittelija on suositeltavaa aloittaa ensin kävelyillä ja kevyillä lenkeillä.. Tabatan metodi on äärimmäisen rankka lyhyestä kestostaan huolimatta ja ensimmäisillä kerroilla 8 toistoa on jopa lähes mahdotonta saada pelkästään 10 sekunnin tauoilla.. Täysillä spurttaaminen on myös vaarallisempaa kuin kevyet kävelylenkit, joten turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota.. Kuntoilun tehtävänä on aina parantaa hyvinvointiasi ja välttää viimeiseen asti itsesi ruhjomista.

Juoksun sijasta Izumi Tabatan menetelmä on mahdollista suorittaa vaikkapa polkupyörällä, kuntopyörällä, hiihtämällä, luistelemalla.. Mikä tahansa vaihtoehto sinulle parhaiten sopiikaan mutta juoksu on hyvä ratkaisu, jos päädyt treenaamaan Tabata metodilla.. Turvallisesti suorittamalla Izumi Tabatan menetelmä yhdistettynä kurinalaiseen terveelliseen ruokavalioon tekee vyötäröllesi uskomattomia tuloksia

tiistai 25. lokakuuta 2011

Valkoinen sokeri ja vatsalihakset

Lopeta kehosi tuhoavien valkoisten sokereiden syöminen. Tämä on tehty suhteellisen hankalaksi koska lähes kaikkiin ruokiin on lisätty valkoista sokeria. Mitkä asiat tulee ehdottomasti huomioida välttääksesi valkoista sokeria?

1. Älä lisää sokereita mihinkään juomiin tai ruokiin. Jos et pysty täysin eliminoimaan sokerin lisäämistä niin ainakin vältä sokereiden lisäämistä.

2. Lopeta karkkien syöminen. Älä myöskään salli karkkipäiviä, jos sinulla on lapsia. Karkkien hiilihydraatit nostavat verensokerin nopeasti toisin kuin kasvikset, hedelmät ja täysjyvätuotteet.

Nostamalla verensokerin nopeasti ja luomalla heilahteluja sokeritasapainoosi makeanhimosi nousee.

Sokeritasapainon ongelmat saattavat jopa johtaa myöhemmin aikuisiän diabetekseen..  Joka taas joudutaan hoitamaan samalla tavalla kuin se olisi vältetty alunperin.

Vähärasvaisella ruokavaliolla, alkoholin lopettamisella tai vähentämisellä ja painonpudotuksella.

3. Alkoholi on hyvä eliminoida monista syistä myöskin sokerin takia.. Koska moniin drinkkeihin lisätään sokeria.

4. Älä juo virvoitusjuomia tai muita juomia, joihin on lisätty sokeria. Hyviä vatsalihaksia tavoitellessa kannattaa juoda muutama litra vettä päivittäin.

Välttämällä sokeria tulet huomaamaan tuloksia nopeammin kuin olisit uskonut.

Miten saan tyydytettyä sokerinhimoni luovuttuani tavallisesta sokerista?

Saat makeanhimosi helpostukseen aina tarvittaessa hedelmäsokeria, jota on luonnostaan kaikissa hedelmissä. Fruktoosi ei nosta verensokeriasi niin nopeasti kuin muut sokerit.

Jollet kärsi diabeteksesta voit huoleti syödä reilusti hedelmiä matkalla kohti näyttäviä vatsalihaksia etenkin aina ennen ja jälkeen liikuntasuorituksen.

torstai 20. lokakuuta 2011

Vatsalihakset ja ravinto

Vatsalihaksien kuntoon saaminen edellyttää oikeaa ruokavaliota. Ahkera vatsalihaksien harjoittelu ei tuo ikinä sinulle näyttäviä vatsalihaksia, jos et syö oikein.

Miten minun tulisi syödä hyviä vatsalihaksia tavoitellessa?

Syö säännöllisesti.. Muutamien tuntien välein pieniä annoksia mieluummin kuin muutama iso annos päivässä.

Syö pääosin kasviksia, hedelmiä ja täysjyvätuotteita. Syö suurin osa päivittäisistä kaloreistasi aamuisin ja vältä korkea kalorisia annoksia iltaisin.

Jos et ole ajatusmalliltasi vegaani satunnainen lihansyönti ei pilaa tavoitettasi hyviä vatsalihaksia pyydystäessä.

Vältä ruokiin sokerin sekä suolan lisäämistä.

1g rasvaa sisältää 9kcal.. Proteiini&Hiilihydraatti 1g sisältää 4kcal.. Pysy siis erossa ylimääräisistä rasvoista. Avokadot sekä oliivit kohtuudella ruokavalion osana ei pilaa tuloksia hyviä vatsalihaksia tavoitellessa.

Syö aina iso aamupala.. Reilusti kaurapuuroa sekä hedelmiä on hyvä tapa aloittaa päivä.

Syö 2-3 tunnin välein.. Jos ei muuta niin edes muutama banaani.

Älä syö liikaa.. Ylimääräiset kalorit tulevat näkymään vyötärölläsi.

Riittävästi kaloreita saat ruuista kuten riisi, tumma riisi, peruna, bataatti, pasta, banaani, avokado, oliivit, pähkinät, pavut, leipä, maissi..

Älä käytä öljyjä.. Jos haluat välttämättä lisätä öljyä niin hieman laadukasta öljyä kuten extra virgin oliiviöljy ei pilaa täysin vatsalihaksiasi.

Syö välipaloja niin paljon kuin haluat.. Muista välipalojen olevan aina hedelmiä tai pähkinöitä.. Ei ikinä pikaruokia tai karkkeja.

Liika sokeri tulee varmasti näkymään rasvana kehossa, joka estää vatsalihaksien näkymisen.

Lyhyesti hyviä vatsalihaksia treenatessa.. Älä syö liikaa etenkään iltaisin ja syö pääosin kasviksia.

Liikojen kaloreiden välttäminen on myös nykyisen tiedon valossa paras vaihtoehto tavoitellessa pitkää elämää. Kalorien välttäminen laskee syövän riskiä ja hidastaa vanhenemista. Älä syö itseäsi liian täyteen.. Tästä johtuen useita pieniä annoksia pitkin päivää. Tee myöskin itse omat ruokasi, jotta tiedät mitä ruuassa todella on.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vatsalihakset kuntoon

Miten saada vatsalihakset kuntoon? Monet aloittelevat tai pitkään vatsalihaksia kuntoon tavoitelleet suomalaiset kuvittelevat virheellisesti vatsalihasten harjoittelun olevan tärkein menetelmä saada vatsalihakset kuntoon.. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.. Et tule saamaan hyviä vatsalihaksia nopeasti etkä myöskään hitaasti ainoastaan ahkeralla vatsalihasten harjoittelulla.

Muista myös, että näyttäviä vatsalihaksia tavoitellessa EI tarvita kulutusmyönteisten ihmisten suosimia uusimpia vatsalihaslaitteita, joita sinulle ahkerasti mainostetaan "saa vatsalihakset kuntoon muutamassa päivässä".

Tee selkeä tavoite vatsalihaksien kuntoon laittamisesta ja seuraa tavoitettasi muutamien kuukausien ajan tunnollisesti ja vatsalihaksesi tulevat näkyviin.

Ruokavalio on huomattavasti tärkeämpi osa kuin itse vatsalihaksien harjoittelu. Jääkaapin tyhjentäminen ruuista, jotka eivät edistä optimaalista terveyttä tulee karsia.

Vettä tulee juoda muutamia litroja ja kaloreiden juonti tulee rajoittaa itse valmistettuihin kasvis- ja hedelmäjuomiin.

Hyvä ruokavalio vaikuttaa niin kehoon kuin mieleenkin. Sikspäkin lisäksi olet valppaampi ja tunnet saavasi elämästä enemmän nautintoa irti. (Nautinto on ainoa järkevä syy pysyä elossa.)

Huono ruokavalio aiheuttaa sikspäkkiä juovien suomalaisten miesten tynnyrimahan lisäksi myös muita sivuvaikutuksia.. Väsymys, masennus, innostuksen puute, ylipaino.... Ruokavalio on tärkein alue, johon sinun tulee keskittyä vatsalihaksien ja kuntosi kohentamisessa.

Vatsalihas

Vatsalihas blogissa käsitellään vatsalihaksien harjoittelua. Oletko kiinnostunut saamaan näyttävät vatsalihakset? Oletko miettinyt miten saada vatsalihakset näkyviin? Oletko kiinnostunut kuinka vatsalihaksia kannattaa harjoitella? Onko vatsalihaksesi huonossa mallissa esimerkiksi synnytyksen jälkeen? Onpa syysi mikä tahansa vatsalihakset kannattaa ehdottomasti treenata kuntoon!

Vatsalihaksien tarkoituksena on muun muassa mahdollistaa selkärangan sivutaivutus, koukistus sekä kierto.

Sikspäkki tulee jättää kaupasta ostamatta houkuttelevia vatsalihaksia treenattaessa.

Hyviä vatsalihaksia näkyy jatkuvasti mainoksissa, joissa sinulle markkinoidaan usein täysin tarpeettomia tuotteita. Mainosten tuotteet ovat usein tarpeettomia mutta hyvistä vatsalihaksista kannattaa maksaa tarvittu hinta kurinalaisen ruokavalion sekä kuntoilun parissa.

Vatsalihas blogin yksinkertaisten ja toimivien neuvojen avulla pystyt saavuttamaan haluamasi tulokset.